
Haksan Sami Hakala: “Jos asiakkaalla on ongelma, meillä on ratkaisu”
Haksan omistajalla ja toimitusjohtajalla Sami Hakalalla on selvä kanta siihen, miksi yritys palkkaa töihin vain suomalaisia osaajia.
“Meille on tärkeintä, että asiakas saa sovitussa aikataulussa ja muodossa haluamansa palvelun. Toimintaperiaatteemme on, että jos asiakkaalla on ongelma, meillä on ongelma, ja siihen pulmaan meidän osaamisellamme ja tuotteillamme löytyy ratkaisu. Haluan palkata Haksaan vain suomalaisia työntekijöitä, sillä silloin tiedän, että projektien aikataulut pitävät, viestintä pelaa ja asiakkaat pysyvät tyytyväisinä”, Haksan toimitusjohtaja Sami Hakala kertoo.
Haksan erikoisosaamista on palvella ja rakentaa asiakkaalle juuri tämän tarpeeseen sopiva rakennusteline ja tarvittaessa siihen sääsuojaus sekä valaisu, joiden avulla työn tekeminen kohteessa onnistuu sääoloihin ja vuodenaikaan katsomatta. Teline valmistuu asiakkaan kohteeseen aina räätälöitynä palveluna. Haksan asiakkaita ovat kaikki, jotka tarvitsevat rakennus, saneeraus- tai tapahtumakohteeseensa rakennustelineen yhdellä puhelinsoitolla. Haksan verkkosivustolta löytyvä asiakasreferenssien ja -kohteiden pitkä lista kertoo, että hyvin monenlaiset toimijat ovat luottaneen Haksan palveluihin.
Asiakkaat luottavat Haksan osaamiseen ja tietävät yrityksen korkean palvelutason. On ollut luonnollista laajentaa tarjoomaa myös välinevuokraukseen sekä työmaahisseihin, jotka ovat oleellisia osia monissa rakennus- ja saneerauskohteissa.
“Minulla on kaikessa toiminnassamme se periaate, että pidämme ruokkivan käden tyytyväisenä. Panostamme palveluun, joka näkyy muun muassa siten, että olemme yhdessä sopineet, että töistä lähdemme, kun sovitut työt on tehty. Emme jätä asiakasta pulaan. Toinen asia, josta asiakkaamme kiittävät on se, ettei tällaisen ketterän ja osaavan toimijan kanssa tarvitse niin paljon puljata paperitöiden kanssa. Asiat sovitaan ja sitten ne hoidetaan”, Haksan omistaja Sami Hakala paaluttaa.
Asiakkaiden tyytyväisyydestä Haksaan kertoo, että tilauksia ja asiakkuuksia on tullut kiihtyvällä tahdilla. Kasvu on ollut nopeaa. Yritys on viisinkertaistanut liikevaihtonsa viidessä vuodessa.
Tutustu Haksan referensseihin ja tilaa palvelu:
www.haksa.fi
Tutustu myös
- Koko yrityksen IT-ympäristö asiantuntevasti hallintaan
- Bonne Premium tuotteet sammuttavat janon ja makeanhimon ilman lisä- ja säilöntäaineita.
- R-Office: Suunnittelemme aina asiakkaillemme parhaan mahdollisen ratkaisun, joka sisältää tarvittavat ohjelmistot ja koneet
- Heikin Liha Oy:n pieni, mutta tehokas tiimi, joka tarjoaa laadukasta lihatuotetta
- Viisas Elämä työssä ja arjessa
Lue myös
Kodinomaisuus tuo laatua asumispalveluun
Lattiapäällystevalmistaja Hellsten Flooring - 100% vientiin!
Rengon Tulinummi on moneen muuttuva juhlapaikka
“Suomesta tulee maailman parhaimmat sängyt”
Merkonomiksi monella tapaa
Neljä työntekijäsukupolvea saman katon alla
Ideageneraattori ja yhteiskunnallinen vaikuttaja
Korkein mahdollinen tavoite
Viisas Elämä työssä ja arjessa
Koko yrityksen IT-ympäristö asiantuntevasti hallintaan
Suoraselkäisyys, vastuullisuus, tinkimättömyys, lahjomattomuus
Self powered people and locks
Fysios auttaa ikääntyneitä elämään täyttä elämää
Tommin osaaminen on terästä
Betesda-kodit tarjoaa turvallisen kodin ja ammattitaitoisen hoidon
Työn imussa syntyy tuloksia
Kierrätyksellä ensiluokkaista voiteluainetta
Eläinpotilaille huippuluokan hoitoa
Saumaton ja värikäs rappaus tuo tyyliä julkisivuun
Würth teknisen toimialan kehittäjä
Terveellinen voi olla myös maun puolesta parasta
Kemissä koet meren, lumen ja jään ainutaatuisen yhdistelmän
Vähemmän puhetta, enemmän tekemistä
Medikaalitason kauneudenhoitoa yli 30 vuoden kokemuksella
Monetran kasvava palvelutarjooma huimaa
Keittiömaa myy ja asentaa Euroopan laajintaa keittiövalikoimaa
Yksi sairauspoissaolo per työntekijä voi säästää satoja tuhansia euroja
Tilaus asiakkaalle jopa samana päivänä, Heikin Liha Oy panostaa hyvää ja nopeaan palveluun
Korjaus- ja rakennushankkeet hallintaan laatujärjestelmällä ja kellon tarkalla projektinhallinnalla
Tapahtumamaailman ytimessä
Asumismuotoja ja –viihtyvyyttä tuloksekasta kehittää rinta rinnan
Myymälä kuin koti
Palvelua suurella sydämellä
Yksinkertaisen kaunista ja toimivaa
Sisco on massiivipuumoduulirakentamisen edelläkävijä
Kotimaisuus kunniaan
Kodin lämpöä ja huolenpitoa hoivakodissa
Blinkin Tuomas Lehtonen on myymälöiden teknisen tuotannon mestari
Petrox tarjoaa yksilölliset ratkaisut teollisuuden alan yritysten vaativiin tarpeisiin
Intohimona markkinoiden parhaimmat skeittipuistot
Toimiston tieto ja dokumentit hallintaan
Suomen Sairaalatukku satsaa palveluun ja verkkoon
RECIBUS vie Atostekin maailmalle
Optinen ala rakentuu asiakaskohtaamisille
Korjausrakentamisen spesialisti Renevo kasvaa kovalla vauhdilla
Miten Suomesta nousisivat maailman parhaat yritykset?
Tavoitteena elinvoiman lisääminen

Jokko Salmevaaran
Boknäsin Uni-konsepti
”Sisustushallista ostettu iso kulmasohva ei välttämättä mahdukaan omaan kotiin.”

Pekka Eloholma
Nebula, Toimitusjohtaja
”Meillä viisaus ei asu johtoryhmässä vaan asiantuntijoissamme”

Catarina Fagerholm
Toimitusjohtaja, Instru optiikka Oy
”Uskaltaakseen uudistua on saatava tehdä virheitä.”

Raija Tapio
Aavan toimitusjohtaja
”Kyllä hoituu” –kulttuuri elää Aavassa vahvana.