
Betesda-kodit tarjoaa turvallisen kodin ja ammattitaitoisen hoidon
Yli neljän vuosikymmenen toimintansa aikana Betesda-säätiö on uudistunut perusteellisesti. Kristillisiin arvoihin vahvasti nojautunut hoitoeetos on vaihtunut tarkkoihin laatukriteereihin ja uusimpiin hoitotyön menetelmiin.
Betesdan palvelukodit sijaitsevat kaupunkimiljöössä Vantaan Myyrmäen keskustassa sekä maalaismiljöössä Sipoon Linnanpellossa ja Lohjalla. Palvelukotien lisäksi Betesda satsaa toiminnassaan palveluihin, joita ovat tukiasuminen, päivätoiminta, kriisimajoitus, palveluasuminen, tehostettu palveluasuminen sekä lounasravintolat.
”Meille on erityisen tärkeää, että Betesda-kotien asukkaat voi jatkaa palvelukodeissa omanlaistaan, itsensä näköistä, elämää meidän ammattitaitoisen henkilökuntamme turvin. Se tarkoittaa, että on mahdollista tehdä ihan samoja asioita kuin ennen palvelukotiin muuttamista. Myös elinympäristöllä on tässä merkitystä. Toinen viihtyy paremmin kaupunkimaisessa ympäristössä, toinen tykkää maaseutumaisesta elinpiiristä”, Betesdan toimitusjohtaja Armi Lampi sanoo.
“Toinen toimintaamme ohjaava asia on yhteisöllisyys, joka ennen kaikkea tarkoittaa kiinnostavaa yhdessä tekemistä. Se voi esimerkiksi olla musiikin harrastamista, maalaamista, puutarhanhoitoa, liikuntaa ja tai vaikkapa lautapelien pelaamista. Betesdan päivätoiminta on vastaavasti avointa kaikille ikäihmisille ja omaishoidettaville. Sen tavoitteena on ehkäistä kotona asuvien asiakkaiden yksinäisyyttä sekä tukea heidän hyvinvointiaan ja toimintakykyään esimerkiksi liikunnan ja muun mielekkään viriketoiminnan avulla ”, palveluista vastaava Minna Valtiala jatkaa.
“Betesdalle on tärkeää jatkuva toiminnan kehittäminen yhdessä asukkaiden, omaisten ja yhteistyötahojen kanssa. Säätiön kodeissa elämä on toiminnallista, turvallista ja elämänmakuista”, Betesdan talousasioista vastaava Jan Chydenius painottaa.
Tutustu Betesdan palvelukoteihin ja toimintaan osoitteessa www.betesda.fi
Tutustu myös
- Koko yrityksen IT-ympäristö asiantuntevasti hallintaan
- Bonne Premium tuotteet sammuttavat janon ja makeanhimon ilman lisä- ja säilöntäaineita.
- R-Office: Suunnittelemme aina asiakkaillemme parhaan mahdollisen ratkaisun, joka sisältää tarvittavat ohjelmistot ja koneet
- Heikin Liha Oy:n pieni, mutta tehokas tiimi, joka tarjoaa laadukasta lihatuotetta
- Viisas Elämä työssä ja arjessa
Lue myös
Tilaus asiakkaalle jopa samana päivänä, Heikin Liha Oy panostaa hyvää ja nopeaan palveluun
Korjausrakentamisen spesialisti Renevo kasvaa kovalla vauhdilla
Työn imussa syntyy tuloksia
Kodin lämpöä ja huolenpitoa hoivakodissa
Kemissä koet meren, lumen ja jään ainutaatuisen yhdistelmän
Terveellinen voi olla myös maun puolesta parasta
Lattiapäällystevalmistaja Hellsten Flooring - 100% vientiin!
Toimiston tieto ja dokumentit hallintaan
Intohimona markkinoiden parhaimmat skeittipuistot
Kotimaisuus kunniaan
Sisco on massiivipuumoduulirakentamisen edelläkävijä
Tapahtumamaailman ytimessä
Medikaalitason kauneudenhoitoa yli 30 vuoden kokemuksella
Monetran kasvava palvelutarjooma huimaa
Korjaus- ja rakennushankkeet hallintaan laatujärjestelmällä ja kellon tarkalla projektinhallinnalla
Blinkin Tuomas Lehtonen on myymälöiden teknisen tuotannon mestari
Suoraselkäisyys, vastuullisuus, tinkimättömyys, lahjomattomuus
Rengon Tulinummi on moneen muuttuva juhlapaikka
Koko yrityksen IT-ympäristö asiantuntevasti hallintaan
Petrox tarjoaa yksilölliset ratkaisut teollisuuden alan yritysten vaativiin tarpeisiin
“Suomesta tulee maailman parhaimmat sängyt”
RECIBUS vie Atostekin maailmalle
Suomen Sairaalatukku satsaa palveluun ja verkkoon
Kodinomaisuus tuo laatua asumispalveluun
Asumismuotoja ja –viihtyvyyttä tuloksekasta kehittää rinta rinnan
Self powered people and locks
Haksan Sami Hakala: “Jos asiakkaalla on ongelma, meillä on ratkaisu”
Miten Suomesta nousisivat maailman parhaat yritykset?
Yksinkertaisen kaunista ja toimivaa
Myymälä kuin koti
Fysios auttaa ikääntyneitä elämään täyttä elämää
Neljä työntekijäsukupolvea saman katon alla
Palvelua suurella sydämellä
Merkonomiksi monella tapaa
Ideageneraattori ja yhteiskunnallinen vaikuttaja
Tavoitteena elinvoiman lisääminen
Optinen ala rakentuu asiakaskohtaamisille
Kierrätyksellä ensiluokkaista voiteluainetta
Würth teknisen toimialan kehittäjä
Yksi sairauspoissaolo per työntekijä voi säästää satoja tuhansia euroja
Saumaton ja värikäs rappaus tuo tyyliä julkisivuun
Viisas Elämä työssä ja arjessa
Eläinpotilaille huippuluokan hoitoa
Vähemmän puhetta, enemmän tekemistä
Korkein mahdollinen tavoite
Keittiömaa myy ja asentaa Euroopan laajintaa keittiövalikoimaa
Tommin osaaminen on terästä

Jokko Salmevaaran
Boknäsin Uni-konsepti
”Sisustushallista ostettu iso kulmasohva ei välttämättä mahdukaan omaan kotiin.”

Pekka Eloholma
Nebula, Toimitusjohtaja
”Meillä viisaus ei asu johtoryhmässä vaan asiantuntijoissamme”

Catarina Fagerholm
Toimitusjohtaja, Instru optiikka Oy
”Uskaltaakseen uudistua on saatava tehdä virheitä.”

Raija Tapio
Aavan toimitusjohtaja
”Kyllä hoituu” –kulttuuri elää Aavassa vahvana.