
Suomen Sairaalatukku satsaa palveluun ja verkkoon
Suomen Sairaalatukku on kotimainen, yksityinen, erityisesti sairaala- ja laitosvaatteisiin sekä kertakäyttötuotteisiin erikoistunut tukkuliike. Suomen Sairaalatukun osoitteesta www.sairaalatukku.com löytyvä verkkokauppa kasvaa kohisten, mutta myös asiantuntemukseen perustuva henkilökohtainen palvelu on edelleen tärkeässä roolissa yrityksen toiminnassa.
“Verkkokauppa on monelle asiakkaallemme todella positiivinen asia. Tilauksen voi tehdä koska tahansa eli silloin kun aikaa on, ei välttämättä virka-aikana. Me toimitamme tuotteet aina seuraavana päivänä. Samaan aikaan meille on edelleen todella tärkeää henkilökohtainen palvelu, sillä silloin meidän osaavat ja asiantuntevat myyjät pystyvät auttamaan asiakasta, jolla on kysymyksiä. Monet asiakkaamme arvostavat tätä mahdollisuutta ja osaamistamme todella korkealle”, Suomen Sairaalatukun Päivi Välilä kertoo.
LAATU, LAATU JA LAATU
Päivi Välilä korostaa Suomen Sairaalatukun tuotteiden laatua.
“Se on meille ihan ehdoton kriteeri. Laatu näkyy esimerkiksi myymissämme tekstiileissä jotka kestävät laitospesut. Satoja kertoja. Me testaamme aina tuotteet itse ennen kuin ryhdymme myymään niitä. Näin varmistamme, että laatumme pysyy vuodesta toiseen korkeana.”
Tutustu Suomen Sairaalatukun laajaan ja monipuoliseen valikoimaan sekä verkkokauppaan osoitteessa
www.sairaalatukku.com
SUOMEN SAIRAALATUKKU
Suomen Sairaalatukku Oy on vuonna 1979 perustettu Raumalainen sairaalatarvikkeiden tukkukauppa. Yrityksen tavoitteena on tarjota asiakkaille laadukkaita tuotteita, jotka perustuvat heidän tarpeisiinsa ja toiveisiinsa.
Suomen Sairaalatukun toiminnan periaatteita ovat laadukkaat tuotteet, asiakaskeskeisyys, luotettavuus ja arvostus, nopea reagointikyky sekä toiminnan kannattavuus. Toiminnan tavoitteena on, että yritys tunnetaan markkinoilla luotettavana, kehittyvänä ja tehokkaana toimittajana, joka toimittaa tuotteitaan valtakunnallisesti, nopealla aikataululla, hoitoalalle, elintarviketeollisuudelle ja majoitukseen.
“Henkilöstömme on osaavaa, kokenutta ja vastuuntuntoista. Palautteet ja poikkeamat käsittelemme viipymättä, rakentavasti ja vastuullisesti, samalla poikkeamien korjaaminen muodostaa perustan oppimiselle ja toiminnan kehittämiselle”, Päivi Välilä kertoo Suomen Sairaalatukun toimintapolitiikasta.
Tutustu myös
- Koko yrityksen IT-ympäristö asiantuntevasti hallintaan
- Bonne Premium tuotteet sammuttavat janon ja makeanhimon ilman lisä- ja säilöntäaineita.
- R-Office: Suunnittelemme aina asiakkaillemme parhaan mahdollisen ratkaisun, joka sisältää tarvittavat ohjelmistot ja koneet
- Heikin Liha Oy:n pieni, mutta tehokas tiimi, joka tarjoaa laadukasta lihatuotetta
- Viisas Elämä työssä ja arjessa
Lue myös
Koko yrityksen IT-ympäristö asiantuntevasti hallintaan
Fysios auttaa ikääntyneitä elämään täyttä elämää
Korjaus- ja rakennushankkeet hallintaan laatujärjestelmällä ja kellon tarkalla projektinhallinnalla
Kotimaisuus kunniaan
Petrox tarjoaa yksilölliset ratkaisut teollisuuden alan yritysten vaativiin tarpeisiin
Saumaton ja värikäs rappaus tuo tyyliä julkisivuun
Merkonomiksi monella tapaa
“Suomesta tulee maailman parhaimmat sängyt”
Tapahtumamaailman ytimessä
Suoraselkäisyys, vastuullisuus, tinkimättömyys, lahjomattomuus
Yksi sairauspoissaolo per työntekijä voi säästää satoja tuhansia euroja
Korkein mahdollinen tavoite
Kemissä koet meren, lumen ja jään ainutaatuisen yhdistelmän
Intohimona markkinoiden parhaimmat skeittipuistot
Haksan Sami Hakala: “Jos asiakkaalla on ongelma, meillä on ratkaisu”
Monetran kasvava palvelutarjooma huimaa
Palvelua suurella sydämellä
Self powered people and locks
Würth teknisen toimialan kehittäjä
Betesda-kodit tarjoaa turvallisen kodin ja ammattitaitoisen hoidon
Neljä työntekijäsukupolvea saman katon alla
Rengon Tulinummi on moneen muuttuva juhlapaikka
Vähemmän puhetta, enemmän tekemistä
Tilaus asiakkaalle jopa samana päivänä, Heikin Liha Oy panostaa hyvää ja nopeaan palveluun
Eläinpotilaille huippuluokan hoitoa
Ideageneraattori ja yhteiskunnallinen vaikuttaja
Lattiapäällystevalmistaja Hellsten Flooring - 100% vientiin!
Kierrätyksellä ensiluokkaista voiteluainetta
Toimiston tieto ja dokumentit hallintaan
Myymälä kuin koti
Terveellinen voi olla myös maun puolesta parasta
Työn imussa syntyy tuloksia
Blinkin Tuomas Lehtonen on myymälöiden teknisen tuotannon mestari
RECIBUS vie Atostekin maailmalle
Tavoitteena elinvoiman lisääminen
Viisas Elämä työssä ja arjessa
Optinen ala rakentuu asiakaskohtaamisille
Kodinomaisuus tuo laatua asumispalveluun
Miten Suomesta nousisivat maailman parhaat yritykset?
Kodin lämpöä ja huolenpitoa hoivakodissa
Medikaalitason kauneudenhoitoa yli 30 vuoden kokemuksella
Tommin osaaminen on terästä
Yksinkertaisen kaunista ja toimivaa
Korjausrakentamisen spesialisti Renevo kasvaa kovalla vauhdilla
Keittiömaa myy ja asentaa Euroopan laajintaa keittiövalikoimaa
Asumismuotoja ja –viihtyvyyttä tuloksekasta kehittää rinta rinnan
Sisco on massiivipuumoduulirakentamisen edelläkävijä

Jokko Salmevaaran
Boknäsin Uni-konsepti
”Sisustushallista ostettu iso kulmasohva ei välttämättä mahdukaan omaan kotiin.”

Pekka Eloholma
Nebula, Toimitusjohtaja
”Meillä viisaus ei asu johtoryhmässä vaan asiantuntijoissamme”

Catarina Fagerholm
Toimitusjohtaja, Instru optiikka Oy
”Uskaltaakseen uudistua on saatava tehdä virheitä.”

Raija Tapio
Aavan toimitusjohtaja
”Kyllä hoituu” –kulttuuri elää Aavassa vahvana.